Joulun odotusta
Jou 18. 2009 - mirkku
Voittaja-näyttelyn jälkeen ollaan elelty aikalailla hiljaiseloa, tai siis toki treenit ovat pyörineet normaaliin malliin, mutta mitään ihmeellistä ei olla sen lisäksi puuhattu. Pakkaset ovat vaikuttaaneet laumaan sen verran, että Ruu ei oikein viihdy rauhallisilla haistelulenkeillä vaan rupeaa heti tutisemaan kylmästä, ja Chilin tassuja rupeaa paleltamaan jos olemme liian pitkään ulkona. Sisu on siis ihme kyllä koiristamme se “pakkasenkestävin”.
Ruun juoksua ollaan nyt odoteltu jo useamman viikon ajan, mutta neidillä ei tunnu olevan mitään ajatustakaan juoksun aloittamisesta. Ruutanaa on raahattu Hillan ja Tessan luo hakemaan vetoapua (molemmat tytöt ovat juoksussa), mutta ei tunnu sekään auttavan. No, eipä tässä muuta voi kun odotella. Olisi vaan mukava saada juoksut hoidettua pois alta ja toivottavasti myös pikkurakin ailahtelevaisuus menisi juoksujen mukana ohi.
Sisu on ollut pakkasista huolimatta, vai pitäisikö sanoa että niiden vuoksi, erittäin täpäkkänä agilitytreeneissä. Partanaama on ruvennut irtoamaan todella hienosti ja estehakuisuus on myös lisääntynyt. Kepit ovat nykyisin Sisun bravuuri ja sellaista keppikulmaa ei vielä ole tullut vastaan, jota Sisu ei olisi osannut itsenäisesti hakea. Snautserin menoa on kyllä mahtavaa katsella! Kontaktitreenit ovat edenneet nyt siihen vaiheeseen, että kosketusalustat on siirretty puomin kumpaankin päähän, ja Sisu vapautetaan heti sen koskettua alustaa. Sisu tarjoaa vanhasta tottemuksesta tietysti vielä pysähdystä alustoille, mutta eiköhän juoksukontaktien idea ala pikkuhiljaa valjeta partanaaman päässä. Joka tapauksessa homma vaikuttaa erittäin lupaavalta. Toivotaan nyt, että missään vaiheessa opetusta ei tulisi suurempaa takapakkia ja pojat voisivat palata kisakentille jo aluvuoden aikana.
Chili on nyt joutunut viettämään melkoista hiljaiseloa. Yksi jälki päästiin tekemään ennen pakkasia ja välillä Chili on päässyt juoksemaan Panun kanssa putkia agilitytreenien jälkeen. Muuten Chilin treenaukset ovat olleet yhden käden sormilla laskettavissa. Lenkkeilty toki ollaan ja yllättävän hyvässä kunnossa Chili on nyt pysynyt. Lopetin kipulääkkeen antamisen muutama päivä sitten ja ainakaan vielä Chili ei ole osoittanut merkkiäkään kivuista. Seuraamme nyt tilannetta ja heti vuoden vaihteen jälkeen suuntaamme Jan Räihän pakeille. Ja toki myös fyssarikäyntejä ja koirakylpyläkeikkoja aiomme jatkaa entiseen malliin. Yritin kysellä jo ensi kesäksi meille paikkaa vesipelastus- eli vepe-ryhmästä. Tähän mennessä on valitettavasti noussut seinä pystyyn joka seurassa
Yllättävän suosittu harrastus tuntuu olevan! Jos tiedätte jonkun vepe-ryhmän, joka kaipaisi lisävahvistusta ensi kesäksi, laittakaa ihmeessä viestiä! Luulen, että vepe voisi olla Chilille melkoisen sopiva laji ![]()